Ihana vai kamala innostus ja inspiraatio

Yksi sunnuntai Hannu ehdotti että mennään Viikin metsään kävelylle. Ajeltiin sinne pyörillä, oli todella kaunis ja aurinkoinen ilta. (Paikka on muuten aivan upea! Suosittelen todella lämpimästi jos et ole käynyt.)

Polulla vastaan tuli lintutorni ja pysähdyttiin siihen katselemaan maisemia, ihastelemaan haikaroita ja juomaan teetä. Kohta Hannulle tuli innostus lähteä pulahtamaan mereen. Mä taas halusin kävellä, joten pyysin ettei hän nyt lähtisi. Siihen menisi aikaa ja mä joutuisin odottelemaan yksin. Eikä hänellä sitä paitsi ollut uikkareita tai edes pyyhettä mukana. Hannu suostui ja me jatkettiin matkaa.  Seuraava inspiraatio tai innostus tuli, kun näimme lehmälauman laiduntamassa pellolla. Me katseltiin niitä noin 20 metrin päästä sähköaidan takaa. Hannu halusi mennä aitauksen sisäpuolelle katsomaan lähempää. Mä kauhistuin! Siinähän oli sähköaita, jonka luulisi tarkoittavan kieltoa. Rupesin kieltelemään häntä ja kiirehtimään eteenpäin. Hän suostui vastahakoisesti ja jatkettiin matkaa pellon laitaa pitkin.

Yhtäkkiä noin viiden metrin päässä peura loikkasi pellolla. Heinikko oli sen verran korkeaa, ettei peuraa oikein nähnyt kunnolla. Näkyi vaan heiluva heinä. Hannukos siitä innostui ja alkoi tutkimaan miten sähköaidan ali pääsisi tutkimaan tilannetta lähemmin. Joku mut valtasi, kun alkoi ahdistamaan ja halusin vaan jatkaa matkaa. Pyytelin jo hieman ärtyneenä, että älä nyt jaksa, mutta nyt mua ei enää onneksi kuunneltu.
Hannu meni aidan ali ja lähti seuraamaan peuran jälkiä innoissaan. Minä kärvistelin polun reunalla ja kihisin itsekseni.

Siellä se käppäili pellossa, tutki aikansa peuran jälkiä ja tuli säteilevänä onnesta takaisin, vaikka peuraa ei löytynytkään. Jatkettiin matkaa. Kohta polulta aukesi laajempi näkymä pellolle, jossa oli lehmiä. Sanoin heti ”et mene, ne voi olla agressiivisia! ja sä saat sähköiskun!”. Hannu katsoi mua iloisesti, hymyillen sen sellaista leikkisää maireaa hymyä. Se kokeili varovasti sähköaitaa, etsi aidasta kohdan jonka ali pääsi ja lähti tekemään lähempää tuttavuutta.

 

 

Mä katselin sydän syrjällä, että kohta ne puree sitä tai potkaisee, mutta ne oli vaan todella kiinnostuneita uudesta tulijasta. Hannu juoksenteli iloisesti pellolla ja lehmät juoksi sen perässä ja minä huusin ”TULE JO” ja pelkäsin.

Jonkun ajan päästä hän tuli takaisin entistä säteilevämpänä. Kyllä mua nolotti mun kankeus ja sovinnaisuus, koska mä näin mitä hänen sponttaaniuutensa hänessä aiheutti. Kun hän seurasi itseään ja impulssejaan, se antoi hänelle enemmän ja enemmän hyvää oloa, joka todella näkyi loisteena hänen silmistään. Hän puhui siitä miten hänelle on tärkeää kokea luonto fyysisesti ja miten hän haluaa kokemuksia, jotka hän muistaa kehossaan.

En mä sitä heti sinä iltana tajunnut, mutta kyllä se on nyt alkanut mietityttämään. Annanko mä itseni tutkia hetkiä vai ohitanko mä ne ja kavelen tuttua vanhaa reittä? Tuleeko mulle noita impulsseja edes? Huvittavaa huomata itsessään niin sanottu aikuisen ihmisen maneeri. Se sellainen sovinnainen ja tylsä.
Pienenä sitä halusi kiivetä jokaiseen matkalla olevaan puuhun ja tutkia jokaisen kiven ja kolon. Nyt sitä huomaa tulleensa sellaiseksi, että haluaa kävellä puhtaalla polulla ettei kengät likannu… hohoijaa.
Mähän tiedän jo millaista on kävellä polulla, ei siinä ei ole mitään uutta. Mihin mä kadotin sen tutkimusmatkailijani? Mä todella muistan olleeni sellainen. Miten musta tuli näin mukavuuden haluinen?

Jätänkö mä sponttaanin uinnin väliin, koska en siedä kylmää vettä vai koska mua on kielletty pienenä?
Mä mietin tätä, koska mulla on sellainen olo, että en ehkä ollut näin niuho lapsena. Mä halusin kokea hetkiä ja elämää enemmän, en kävellä ohi ja suorittaa.
Kotimatkalla Hannu pulahti uimaan ja silloin en enää sanonut mitään. Katselin vain ihaillen tätä huikeaa opettajaa. Kyllä se vähän siellä rantakivissä kaatui ja tuli verinen naarmu polveen, jota se ei olis edes huomannut ellen olisi sitä sille osoittanut.

Ehkä mäkin voisin kokeilla kävellä pellolla vähän, poiketa polulta…
Uskaltaa tehdä jotain itselleni tavanomaisesta poikkeavaa ja saada uuden kokemuksen. Ainakin mä alan kuuntelemaan tarkkaavaisemmin, jos vaikka jostain mun sisältä nousisikin joku outo inspiraatio, jolla ei ole päätä eikä häntää. 

Kaikkea hyvää kaikille! 
❤️:lla Amira

Posted In:

1 Comment

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s