Antautuminen

Pari kuukautta sitten olin keho-/energiahoidossa, jossa teemaksi nousi antautuminen ja se, miten tämä asia oli mulle käsittämätön. Vaikka hoitajani Auli selitti antautumisen merkitystä ja tarkoitusta, mä en jotenkin tajunnut yhtään, mitä se puhui. Mua hävetti, kun vielä lopuksi myönsin sen ja kysyin uudestaan, että voisitko vielä selittää mulle sen, mikä se oli…
Auli oli niin rakastava ja ymmärtäväinen. Hän sanoi, että tää on jotain, mitä sulle ei opetettu ja siksi sä et tajua mistä on kyse, mutta nyt on sen aika ja älä huoli, kyllä se sulle aukeaa.
Nyt muutama kuukausi myöhemmin istun tässä, ymmärrän ja tunnen kehossani paremmin, mitä antautuminen mulle tarkoittaa ja merkitsee. Tajuan myös sen, miten olen ollut antautumatta. Yksinkertaisimmillaan se on ollut sitä, että mulle tulee impulssi tehdä ja sanoa jotain ja jätän sen ilmaisematta. En antaudu olemaan läpinäkyvä itselleni-itsessäni, enkä suhteessa toiseen tai toisiin ihmisiin.

Tuttuni kertoi tällä viikolla olevansa masentunut. Jaoin hänelle sen, että mielestäni masennus on seurausta alas painetusta ilmaisemattomasta aggressiosta/vihasta. Siitä keskustelu meni häpeän kokemiseen, jonka koen olevan itse vihaa ja sitten puhuttiin tahtotilasta. Tämä on minusta superkiinnostava aihe. Meille nousee päivän mittaan paljon impulsseja/tahtoja sekä tarvetta asettaa rajoja. Mitä sitten tapahtuu, jos ja kun nämä tahtotilat järjestelmällisesti ohittaa? Kaikki positiivisen aggression energia, jonka avulla meidän on tarkoitus ilmaista ja toimia, kääntyy sisäänpäin. Siitä tulee pikkuhiljaa todella vihaiseksi, koska se on niin väärin itseä kohtaan. Kun tämän toiminnan sitten piilottaa itseltään, niin boom!, siinä meillä on kansantauti nimeltä masennus. Sitä on tavallaan pikkuhiljaa unohtanut, kuka on.

Huvittaa, kun mietin, että joo homman nimi on se, että röyhkeästi vaan ilmaisee itseään. Röyhkeästi… tässä sanassa on mulle pieni negatiivinen vivahde. Täällä Suomessa tuntuu olevan niin, että suora itseilmaisu on jotain röyhkeää ja hillitty ja hallittu on valtavirrassa enemmän hyväksyttävää.

Oli Suomessa, maailmassa ja mun perusperheessä säännöt miten vaan, antautuminen itselle, omille impulsseille/ tahtotiloille tuntuu todella hyvälle. Mun kokemuksessa tällä hetkellä se tuntuu olevan kanava rakkauden vastaanottamiselle. Harjoittelen innoissani ja ahkerasti. Totta kai välillä jännittää ihan sikana ja sydän hakkaa hulluna, mutta se tarkoittaa itse asiassa sitä, että minä olen elossa. Häpeää ja pelkoa tulee ja menee, mutta ne ei estä toimimasta, kun niiden ei anna estää.

Mä olen ollut todella kova analysoimaan ja pohtimaan. Tottunut pureskelemaan kaiken viimeistä piirua myöten ja sitten vasta olen voinut ojentaa tämän loppuun pureskellun kakkuni eteenpäin. Ei riskejä, ei heittäytymistä. Tavallaan olen kuluttanut jumalattoman paljon aikaa ja energiaa hyvin yksinkertaisiin asioihin. Olen jäänyt/ jättäytynyt kiinni asioihin sen sijaan, että antaisin asioiden, ihmisten ja elämän virrata lävitseni.

Noin kuukausi sitten mun mieleen pulpahti kaksi kirkasta kuvaa:

Ensimmäisessä kuvassa seison elämän edessä ja se virtaa vuolaana virtana mun lävitse. Minä pysyn paikallani, enkä voi, eikä mun ole edes tarkoitus liikkua. Virrassa on ihmisiä, tavaroita, asioita ja kokemuksia laidasta laitaan, kaikkea mitä elämässä tulee vastaan. Virran mukana tulevat asiat aiheuttavat paljon tunteita ja tuntemuksia minussa ja mulla on kauhea työ jäsentää niitä. Minä seison siinä ja mun tapa suhtautua tähän elämänvirtaan ja itseeni on se, että yritän takertua, pitää kiinni, ymmärtää ja pohtia kaikkea, mikä virran mukana tulee. Elämän laki on, että kaikki menee kokoajan eteenpäin, kaikki on käymässä, mikään ei pysähdy. Mä olen uupunut ja peloissani. Mun keho on äärimmäisessä venymistilassa kokoajan, koska mun jalat on paikallaan. Kehoon sattuu ja lihakset on kipeinä, koska teen niin kovasti töitä pitääkseni kiinni kaikesta. Kaikki riistäytyy mun käsistä ja sormiin sattuu.

Toisessa kuvassa seison samalla paikalla ja elämänvirta vyöryy lävitseni. Tässä kuvassa en enää yritä takertua, ymmärtää, enkä pitää kiinni mistään. En yritä pakottaa elämää ja ihmisiä taipumaan mun tahtoon, vaan seison rauhallisena, hyväksyvänä, iloisena ja rentona virrassa. Mä olen kuin jonkinlainen vesikasvi, joka huojuu pehmeästi, taipuu ja tanssii virran kanssa juuret vahvasti pohjassa. Mulla on edelleen paljon tunteita ja tuntemuksia, mutta nyt annan niidenkin virrata lävitseni niin kuin elämänkin. Mun kehossa tuntuu ihanalle ja annan kaiken koskettaa mua. Virrassa oleminen ja kaikki virran mukana tuleva näyttäytyy ja tuntuu ihmeelliselle ja tärkeälle. Mutta ei niin tärkeälle, että tarvitsisin sen omakseni. Kaikki saa tulla ja kaikki saa mennä. Olen hyväksynyt, että näin tämän homman kuuluu mennä. Mä olen tullut tänne ihastelemaan.

Loistavaa päivänjatkoa sulle!
❤️:lla Amira

Posted In:

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s