Anna hyvän tulla

Palasin juuri Balilta, jossa tapasin aivan huikean naisen nimeltä Ines. Hän opettaa muun muassa konseptia nimeltä Access Consciousness ja esitteli mulle tällaisen ajatuksen: Tietoisuus sisältää kaiken, eikä tuomitse mitään. Eli joka kerta, kun tuomitsemme, menetämme mahdollisuuden ottaa vastaan hyvää ja rajaamme itsemme erillisiksi.

Tämä ajatus todella kolahti..

Aloin miettiä, miten me ja kaikki mikä on, muodostamme yhden valtavan tietoisuuden, joka on jakautunut lukemattomiin pieniin osiin. Joka kerta, kun tulemme kontaktiin jonkun tai jonkin kanssa, kohtaamme osan itseämme. Näin ollen on vain loogista, että joka kerta, kun tuomitsen en voi olla osa tätä kokonaisuutta, jolloin teen itsestäni pienemmän ja yksinäisemmän.

Aloin huomata miten paljon oikeastaan tuomitsen. Tulin tietoiseksi sellaisista pienistä, lähes huomaamattomista ajatuksista, joita viljelen erilaisissa tilanteissa. Ne eivät olleet kovin rumia, mutta ne olivat siellä. Esim. Mitä hittoa toi puhuu? Mä en ole tarpeeksi hyvä, tää on tylsää, toi on outo, mä en pidä tästä, mä haluan olla jossain muualla, mä tiedän paljon paremmin, toi on väärässä, mä en haluu että tää tapahtuu näin, mä en tiedä mitä tehdä, mä en pidä siitä miten toi puhuu mulle, mä haluun jotain muuta kun tätä, jne…

Tarkastellessani tätä kaikkea ykseyden perspektiivistä, pystyin tuntemaan, että tuomitsemalla ja nimeämällä asiat tietynlaisiksi, estin itseäni tuntemasta ja vastaanottamasta rakkauden energiaa ja oloni ei tuntunut hyvälle. Oivalsin, että todellisuudessa mun keho ei pidä tuomitsemisesta, ja että tuomitseminen on jollain tavalla sitä vastaan, joka minä olen syvemmällä tasolla.

Mitä jos toivottaisin tervetulleeksi kaiken, mikä tulee mua vastaan?

Mieli ryntäsi paikalle. NO HUH HUH ootas vähän!! Miten mä voisin ikinä olla niin hyväksyvä elämää, itseäni, toisia ihmisiä kohtaan, että mä hyväksyisin kaiken? Miten mä voisin ikinä hyväksyä kaiken väärän tässä maailmassa? Kaiken kivun minussa? Mun tunteet ja ajatukset? Etten saa sitä mitä haluan? Ton helvetin hyttysen, joka puree mua? Sen että mulla on huono päivä?

Miksi mä ikinä haluaisin hyväksyä kaiken?

Yksinkertaisesti koska se tuntuu paremmalta, kuin se ettei hyväksy. Se tuntuu oikealta.

Seuraavaksi kysyin itseltäni miten tästä eteenpäin? Vastaus oli tällainen: Mitä jos mä antaisin itseni vaan olla ja harjoitella uteliaisuutta, kiinnostusta ja sallivuutta kaiken kanssa mikä on. Ilman tarvetta laittaa kaikkeen mun mielipide. Ajattelin hmmm… joo se vois olla mahdollista. Mun ei tarttisi nimetä asioita ja ihmisiä, joiden kanssa tulen kontaktiin hyväksi tai pahaksi. Kyllä tässä maailmassa on jo tarpeeksi kielteisiä mielipiteitä ja mielipiteitä ylipäänsä. Miten se auttaa tätä maailmaa, että mä vielä tuon ylevän tai negatiivisen ajatukseni peliin mukaan? Ei se oikeasti auta.

Kun tunnustelin tätä ideaa, huomasin muutoksen. Tunsin, että kun katselin maailmaa sallivana ja uteliaana en ollut energeettisesti torjuva. Pysyin kontaktissa itseeni ja rakkauteen ja huomasin asioiden tuntuvan helpoilta. Tämä oli äärimmäisen voimaannuttavaa, iloista ja kevyttä. Aloin mietin lapsia, jotka ovat kokoajan äärimmäisen uteliaita kaikesta. He elävät tästä tilasta.

Koen, että maailmassa on olemassa kaksi perusenergiaa. Pelko ja rakkaus. Meillä on vapaus valita kummasta lähtöisin toimimme. Joka hetki me luomme oman todellisuutemme. Sillä ei ole väliä olemmeko tietoisia tästä vai emme. Se tapahtuu joka tapauksessa. Kaikki minkä laitamme energiassa eteenpäin tulee soiden takaisin. Aina ja ikuisesti. On tärkeää keskittyä ja olla tietoinen tästä.

Olen niin innoissani tästä ajatuksesta ja haluan todella tutkia tätä lisää. Tietoisuus sisältää kaiken, eikä tuomitse mitään. Eli siinä ei ole hyvää tai pahaa. Kaikki on sallittu kokonaisuuteen. Tämä todella tuntuu rakkaudelta ja kiitollisuudelta. Niin yksinkertaista. Minä olen kaikki ja kaikki on minua.

Nyt kun mietin, tuntuu huvittavalta tämä mun tarve sanoa aina miten asiat ovat, tuoda se pointti kaikkeen, olla oikeassa. Kun mä tulen mun sydämeen, tämä tarve katoaa taustalle. Mä rauhoitun ja iloa alkaa kuplia pintaan. Mieli on se, joka haluaa aina olla ylempiarvoinen suhteessa kaikkeen. On se vaan niin suloinen ja huvittava kaikessa hienohelmaisuudessaan. Joten mä vaan hymyilen ja annan sen seistä sen korokkeella.

❤️:lla Amira

P.s. Enemmän tietoa Access Consciousness – konseptista http://www.accessconsciousness.com/

Posted In:

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s