Kiltti vai valehtelija…

On oikeesti uskomatonta, että me voidaan valehdella itsellemme tai toiselle suoraan päin naamaa ja kutsua sitä joksikin aivan muuksi. On niin yleistä ja helppoa jättää/ohittaa oma totuutensa suhteessa toiseen jos aistii sen olevan ristiriidassa toisen tahdon tai oman egon halujen kanssa.

Mä olen tehnyt sitä paljon. Nyt se on alkanut tuntumaan epämiellyttävältä, myrkylliseltä ja mielipuoliselta toiminnalta.

Siinä sivuuttaa oman totuutensa ja selittää sen itselleen esimerkiksi niin, että ei halua riidellä tai aiheuttaa konfliktia. Voi sanoa itselleen pelkäävänsä, olevansa rakastava, kiva tyyppi, herkkä, toista huomioon ottava, empaattinen, ujo, sovitteleva, hyväksyvä ja rauhaa rakastava jättäessään luonnolliset impulssinsa ilmaisematta, mutta todellisuudessa silloin valehtelee.

Sana valehtelija on tosi rujo meidän yhteiskunnassa ja luulen, että harva tietoisesti valehtelee tai haluaa olla valehtelija. Siinä on jotain noloa.

Mun on ollut paljon vaikeampi jatkaa tätä itseäni pienentävää ja kokonaisuuttani hajottavaa toimintaa, sen jälkeen, kun rupesin ajattelemaan, että olen valehtelija silloin, kun en uskalla ilmaista totuuttani. Kummallisella tavalla tämä tuo mulle voimaa ja rohkeutta.

Siitä ei ole pitkä aika, kun eräs kundi kertoi mulle olevansa ihastunut muhun. Tiesin heti, etten tuntenut samoin, mutta en kuitenkaan sanonut mitään. Ajattelin, että ehkä mun fiilikset muuttuu,

enkä halua loukata ja jos kerron totuuden menetän hänet ystävänä. On niin yleistä, ettei me kerrota totuutta, koska pelkäämme, että meidät hylätään. Mutta todellisuudessa silloin hylkää itsensä ja oman voimansa.

On myös niitä hetkiä, kun en vain suostu näkemään totuutta tai edes tuntemaan sitä, että tilanteessa on jotain mätää. Tai saatan tuntea, että nyt tuntuu pahalle, mutta ohitan sen komeasti. Näin käy yleensä silloin, kun mulla on joku agenda päällä. Kun koen, että tahdon/tarvitsen jostain asiasta tai joltain ihmiseltä jotain ollakseni onnellinen, sen sijaan, että pitäisin itse huolta omista tarpeistani ja muistaisin, että minä olen onnellisuuteni lähde. Kun asetan onnellisuuteni jonkin itseni ulkopuolella olevan asian tavoittelemiseen tai muiden käsiin, muutun sokeaksi itselleni ja rupean tekemään huonoja kompromisseja.

Muistan esimerkiksi kun vuosia sitten löin hynttyyt yhteen erään Australialaisen miehen kanssa, vaikka heti alusta saakka oli selvää, että meidän elämän suunnat olivat erilaiset. Mä en halunnut muuttaa sinne eikä hän halunnut jäädä Suomeen. En mä sitä silloin tajunnut, mutta nyt näen, että mun oli itseasiassa mahdotonta antautua siihen suhteeseen ja luottaa, koska tiesin alitajuisesti, ettei meillä ole yhteistä tulevaisuutta. Mutta halusin poikaystävän niin kovasti, että sivuutin tämän hyvin olennaisen ongelman.

Me muodostamme energialankoja/näkymättömiä yhteyksiä toistemme välille koko ajan. Kun jätämme sanomatta asioita, nämä langat jäävät meidän välillemme ja menetämme energiaa niiden kautta. Esimerkiksi, kun jätin sanomatta sille kundille, että ”ei en ole kiinnostunut susta muuten kuin ystävänä”, jätin energialangat häneen ja annoin hänelle koko ajan omaa energiaani. Näitä lankoja/yhteyksiä syntyy aina, kun ajattelemme toisiamme, mutta kun pysymme totuudessa ja selkeydessä emme enää vuoda energiaamme muille, vaan energiamme on käytössämme ja auraamme muodostuu kaunis suojaava valokehä.

Yksinkertaisesti sanottuna meidän aurassa näkyy koko ajan kaikki mitä meissä tapahtuu ja tätä kautta muut aistivat meitä tiedostamattomalla tavalla. Kun ihminen on selkeä ja omassa totuudessaan, olo on energinen, kevyt ja aura on kirkas ja vetää puoleensa vastaavaa. Kun taas väistää totuuttaan/itseään auran värit himmenevät ja oma energiataso laskee. Tavallaan mun energiasta tulee myrkyllistä, kun valehtelen. On myös tosi vaikeaa löytää omaan polkuaan, kun on ottanut tavaksi olla aina ”kiltti”muille. Silloin on mahdotonta tuntea itseään ja tahtoaan, eli sitä kuka todellisuudessa on. Silloin painelee vaan menemään harmaana zombiena ja ihmettelee miksi ei ole onnellinen.

Mitä perus juttuja voisi sitten voisi kutsua valhteluksi ja mikä tekee minusta pienen ja voimattoman tai energiastani harmaata ja myrkyllistä?

– Kun jätän sanomatta, että mua loukkasi se mitä sanoit.

– Kun en kerro, että olen ihastunut suhun.

– Kun en uskalla laulaa kadulla, silloin kun mua huvittaisi, koska pelkään että mut tuomitaan hulluksi.

– Kun en uskalla sanoa sulle, että puhut koko ajan ja se tuntuu raskaalta ja mä kaipaan välillä      hiljaisuutta.

– Kun en kerro että koen, että sä et koskaan kuuntele mua.

– Kun en sano ei.

– Kun olen kateellinen sulle ja sille mitä olet saavuttanut, enkä kerro sitä sulle.

– Kun en naura täysillä, koska en halua olla äänekäs.

– Kun mulla on odotuksia suhteessa suhun, enkä ilmaise niitä.

– Kun jätän sanomatta miltä musta tuntuu ja mitä ajattelen.

– Kun näen, että sä teet jotain mikä satuttaa sua ja en kerro sulle mitä näen.

– Kun en anna itseni tehdä sitä mikä tuntuisi tosi hyvälle.

– Kun jään työhön, joka ei tyydytä.

– Kun en kuuntele mun kehon tarpeita.

– Kun tarvitsen apua, enkä pyydä sitä.

– Kun annan sun kävellä itseni ylitse.

– Kun seurustelen ihmisten kanssa, joiden kanssa ei ole hyvä, vapaa ja rento olla.

– Kun suojelen sua tunteiltani, oli kyse sitten agressiosta, surusta, rakkaudesta, seksuaalisuudesta tai ilosta.

En tarkoita, että kaikki pitäisi sanoa ääneen ja olla joku julma totuuden torvi. Ei, se ei ole mun pointti. Kun ihminen pitää huolta fyysisistä, emotionaalisista ja henkisistä tarpeistaan ja valitsee seisoa itsensä puolella, tulee hänestä luonnollisesti iloinen, ystävällinen, sydämellinen ja toisia kunnioittava ja arvostava. Vitsi miten siistiä olis elää maailmassa, jossa ihmiset todella pitäisivät huolta tarpeistaan ja uskaltaisivat elää ja ilmaista itseään rehellisesti ja autenttisesti. Ah.. mikä paratiisi siitä muodostuisi. Sitä maailmaa mä tahdon olla luomassa.

❤️: lla Amira

Posted In:

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s