Digitaalinen paasto

Vietin Huhtikuun 2016 Balilla. Monet ystäväni olivat käyneet siellä ja tulleet takaisin eri ihmisinä. He kertoivat kuinka Balin energiat olivat laittaneet heidät syviin voimauttaviin, puhdistaviin sekä transformatiivisiin prosesseihin. Sille on kuulemma ihan oma sanontansa, Balin Taika. Yksi ystäväni sanoi, että Mama Bali niin sanotusti iskee ja tulee muuttamaan sinua voimakkaasti, mutta äidillisellä hellyydellä. Mietin mennessäni, että näinköhän on?

Reilu 19 tunnin lento meni yllättävän helposti ja mukavasti. Nukuin vähän ja lopun ajan katselin leffoja ja sarjoja koneeltani. Perille päästyäni, menin muutamaksi päiväksi ystäväni Varpun luokse Changguun. Seuraavana päivänä siitä, kun olin tullut perille, menin illalla koneelleni katsoakseni leffan ennen nukkumaan menoa. Yllättäen tietokoneeni ei auennut. Olin ihmeissäni, sehän oli juuri toiminut loistavasti lennolla. Ajattelin, että kyllä se huomenna aukeaa. Seuraavana aamuna en mennyt koneelle, sillä lähdimme Varpun kanssa varhain aamiaiselle sekä kaupungille pyörimään. Illalla kokeilin uudestaan, mutta kone ei inahtanutkaan. Nyt alkoi ahdistamaan.

pjnxU9LCS9+P7CYiJ0iwyQ

Olen pienestä pitäen tottunut siihen, että katson iltaisin sarjoja tai leffoja. Tapanani on ollut myös katsella leffoja samalla kun syön illallista. Tämä toiminta on ollut minulle tapa rauhoittua ja laskeutua, myös jonkinlainen pakopaikka omista tunteista ja yksinäisyyden kokemuksesta. Yllätyksekseni ainoa haasteeni ei ollutkaan se, että olisin tarvinnut konettani vain iltaisin ja tästä tulin tietoiseksi seuraavan viikon aikana. Vietettyäni muutaman päivän Varpun kanssa Changgussa lähdin viikon retriitille Ubudiin opiskelemaan äänihoitoa.

Vähintään viimeiset 17 vuotta olen kirjoittanut päivittäin, yleensä heti herättyäni. Voin sanoa, että kirjoitan aika paljon, joskus tuntikausia. Aloitin aamuisin kirjoittamisen luettuani Julia Cameronin, Tie Luovuuteen, joka on 12 viikon ohjelma oman luovuuden aktivoimiseen. Koko 12 viikon ajan kirjoitetaan aamusivuja, jotka tuovat kirjoittajan yhteyteen itsensä kanssa. Suosittelen kirjaa kaikille erittäin lämpimästi. Se on mahtava prosessi ja erittäin vapauttava ja valaiseva matka itseen. Kun muutama vuosi sitten aloitin kirjoittamaan tätä blogia, totutin itseni kirjoittamaan koneella. Nyt kun koneeni ei suostunut aukeamaan, en näin ollen herännyt aamuisin kirjoittamaan.

Seuraavalla viikolla huomasin, että oloni oli oudolla tavalla irrallinen. Tajusin, että kirjoittamisesta oli muodostunut minulle tapa luoda yhteys itseeni ja nyt, kun en kirjoittanut, tuntui siltä, kuin en olisi saanut itsestäni kiinni. Oli hämmentävää huomata, että tavallaan koin tarvitsevani välikappaleen saadakseni kontaktin itseeni. Toinen tapa, joka minulla ja meillä monilla on, tai nyt voimme oikeastaan puhua addiktiosta, on sosiaalisessa mediassa pyöriminen. Minun koukkuni ovat lähinnä facebook ja instagram. Normaalisti kruisailen niissä useita kertoja päivässä, mutta nyt en voinutkaan hämmentävän syyn takia, joka oli ikänäkö. En ollut ottanut sitä vakavasti ja nyt yllätyksekseni silmälasieni vahvuudet eivät enää riittäneet lukemaan pientä tekstiä. Koska en nähnyt kunnolla, en jaksanut roikkua puhelimessa.

Meni muutama viikko ja huomasin, että irrallinen olo olikin häipynyt ja tuntui, että olin takaisin itsessäni, ilman aamullista kirjoitus sessiotani. En muista milloin viimeksi olisin ollut näin kauan ilman laitteitani. Päivät kuluivat ihme kumma ilmankin niitä. Aamulla heräsin, pesin hampaat, venyttelin ja meditoin kirjoittamisen sijaan. Sitten istuin kuistilla ja join kupillinen teetä ja katselin ihmisten toihuja. Sitten jossain vaiheessa lähdin syömään ja yleensä kohtasin jonkun ihmisen sattumalta tai näin ystäviäni. Päivät menivät mukavassa flowssa ja tuntui, että tekemistä oli vaikka kuinka. Oli kuin niitä tyhjiä hetkiä, joita yleensä täytin selailemalla puhelintani ei olisi ollut enää. Ehkä tiedät ne hetket:

  • Kun olet kahvilla ja kaverisi menee käymään vessassa.
  • Kun olet yksin ravintolassa.
  • Kun odotat bussia tai ylipäänsä odotat.
  • Kun ei tapahdu mitään erityistä.
  • Kun on tylsää.
  • Kun katsot Netflixiä ja meneillään on liian väkivaltainen tai tylsä kohta.
  • Kun puhelin ikäänkuin imee sinut selailemaan itseään ilman mitään sen kummempaa syytä.
  • Kun nousee tarve tarkistaa mitä siellä tapahtuu.
  • Kun haluat tarkastaa kuinka monta tykkäystä postauksesi sai.

Nyt se “tyhjiö” oli poissa. Olin hyvin sosiaalinen, paljon sosiaalisempi, kuin kotona Suomessa ollessani. Otin kontaktia ympärilläni oleviin tuntemattomiin ihmisiin, koska minulla ei ollut paikkaa mihin paeta, koska puhelimeni oli tavallaan käyttökelvoton.

Yhtenä iltana makoilin rennosti yksin pienessä suloisessa huoneeseeni illalliselta tulon jälkeen. Minä makoilin rennosti ilman mitään sen kummempaa toimintaa…?!! Tajunnan räjäyttävää! Samalla tajusin, ettei minulla ollut mitään tarvetta katsella leffoja tai täyttää läsnäolevaa hetkeä millään touhuamisella, ei huvittanut edes lukea kirjaa. En myöskään ollut enää moneen päivään kokenut tarvetta testata sadannen tuhannen kerran, aukeaako koneeni. Siinä maatessani sängyssäni hampaat pestynä tunnustelin, että onpa erikoinen olo. Se erikoinen olo oli se, että rauhattomuuteni oli poissa. Rauhattomuus, joka on ollut kanssani aina, se pieni hermostunut väpätys vatsassani ja rinnassani oli tiessään.

IMG_3099
Ystäväni Johannan kanssa nautiskelemassa häikäisevän kauniista riisipelto näkymästä Ubudissa, Balilla

Seuraavana päivänä ystäväni Chuck, joka oli ollut retriitillä kanssani ja jolle olin ammentanut ahdistusta tietokoneestani, laittoi viestiä. Hän ehdotti, että kokeilisin nyt avata läppärini ja sanoi, että hänelle oli tullut sellainen olo, että minun olisi aika mahdollisesti kirjoittaa jotain. Naureskelin ja sanoin hänelle, että ei toivoakaan, että olen luopunut toivosta. Hän jatkoi inttämistä, joten hain koneeni, kokeilin ja se aukesi. Pääni niin sanotusti räjähti.

En loppujen lopuksi kirjoittanut Balilla, enkä avannut konettani muistakaan edellä mainituista syistä, ei ollut tarvetta. Elämä tuntui riittävän täydeltä ja kiinnostavalta ilmankin. Kotona Helsingissä vanhassa ympäristössäni huomasin vielä selkeämmin ja voimakkaammin sen miten maadoittunut ja kehossani olin. Oli järisyttävän hyvä olla. Ymmärsin miten Mama Bali oli todella iskenyt minuun, auttanut, opettanut ja muuttanut minua maagisella tavalla. Koneeni aukesi, kun olin saanut tarvittavan tietoisuuden, kun oppiläksy oli käyty loppuun.

Istuin koti sohvallani ja nautin täysin siemauksin siitä tyytyväisyyden ja rauhan tunteesta, joka kumpusi kehostani. Se syntyi läsnäolosta. Siinä nautiskellessani olemisen ihmeellisestä keveydestä ymmärsin miten käytän alitajuisesti sosiaalista mediaa, puhelintani, sarjoja ja leffoja sabotoidakseni yhteyden itseeni.

Näillä laitteilla voi olla valtava negatiivinen vaikutus, jos niitä käyttää tiedostattomasti. Ne ovat hyvin addiktoivia ja toistuvasti käytettynä tekevat ihmisestä hermostuneen ja tyytymättömän. Tämä on surullista ja eteenkin se, että joka puolella kaikki tekevät sitä koko ajan. Valitsevat tiedostamattaan itsensä sijaan olla yhteydessä johonkin, joka ei tuo sitä kaivattua rauhaa, eikä tyytyväisyyttä. Tämä toiminta on sellainen loputon hyvän olon hakemisen luuppi, harha, joka ei koskaan vie maaliin. Valitettavasti tästä toiminnasta on tullut luonnollista arkea monille tässä yhteiskunnassa.

Mahtavaa on, että vain kuukauden pakko paaston jälkeen olin jo tottunut toisenlaiseen tapaan toimia. Tapaan toimia, jolla loin todellista rauhaa ja hyvää oloa. Ei se oikeastaan paljoa vaatinut. En muista tarkasti kuinka kauan pidin yllä uutta tapaani, mutta en tarpeeksi kauan, jotta siitä olisi muodostunut rutiini koti ympäristössä. Lopulta palasin takaisin vanhoihin puhelimen räpläämis, sekä ilta TV:een ääressä rutiineihini. En kyllä enää syönyt tv:een ääressä, sen lopetin täysin. Oli vaikeaa pitää yllä uutta haavoittuvaista oivallusta ympäristössä, jossa vanhat epäterveelliset tottumukset olivat arkea, mutta ei se mitään. Kehitys ja kasvu on edestakaisin liikettä.

Kirjoitin tästä aiheesta nyt, koska olen palannut näihin vanhoihin toimintoihini ja myöskin täysin kyllästynyt niihin. En sillä tavalla vihaisesti ja itseäni syyttävästi, vaan olen tietoinen siitä mitä teen. Kaipaan kehoani ja yhteyttä itseeni enemmän, kuin tarvetta sabotoida.

Joten on uuden paaston aika, suosittelen lämpimästi. Nyt kuitenkin teen paaston eri tavalla kuin viime keväänä. Minulla ei ole tarvetta olla täysin ehdoton, sen sijaan annan tietoisuuteni valon lävistää tämän toiminnan ja katson mitä tapahtuu.

Iloista päivän jatkoa!

❤️:lla Amira

 

Posted In:

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s