Hengityksellä takaisin tasapainoon

Tämä kevät on ollut monella tapaa tunnerikasta aikaa, etteikö elämäni sitten olisi sitä oikeastaan aina. Olen aina tuntenut kaiken hyvin voimakkaasti. On ollut paljon ilon aiheita, erityisesti ihana uusi työproduktio Suomenlinnan kesäteatterissa super ihanassa työryhmässä, mutta sen lisäksi elämässäni on ollut erityisen paljon stressin aiheita ja muutosta, niin sisäistä kuin ulkoista. Esimerkiksi kumppanini muutti Suomeen Australiasta, mikä oli fantastista, mutta samalla muutto Suomeen laukaisi hänet ja sitä kautta suhteemme valtavaan prosessiin.

Kaiken myllerryksen keskellä fokukseni siirtyi vahvasti itseni ulkopuolelle, erityisesti kumppanini tarpeisiin, joka kävi isoa muutosprosessia ja aloin väistämään kehossani olemista kaikilla mahdollisilla hyväksi todetuilla tavoillani. Nyt kun katson elämääni taaksepäin, näen selkeämmin miten paljon olen elänyt elämääni muiden ihmisten kautta, erityisesti intiimi suhteissa. Tämä tapahtuu minulle helposti, koska olen empaatti ja aistin voimakkaasti muiden tunteet ja energiat, joten jätän usein huomioni läheisteni tarpeisiin ja unohdan kysyä itseltäni – miltä minusta tuntuu? Ikäänkuin lipsahdan katselemaan elämää parisuhteen ja kumppanini maailman kautta ja unohdan sen mitä elämä on omilla jaloilla seisoen. Esimerkiksi paritanssi on ollut minulle valtava voimavara ja se tekee minulle erityisen hyvää ja viimeiseen vuoteen en ole tanssinut lähes ollenkaan. Olen sanonut itselleni, etten kaipaa tai tarvitse sitä, mutta nyt näen eri tavalla. Kun olen parisuhteessa menetän hienovaraisesti kiinnostukseni itselleni tärkeisiin asioihin, joka tietysti kertoo siitä, että jätän itseni ja tarpeeni vähemmälle huomiolle. On kuin parisuhteessa en olisi yhtä tärkeä kuin kumppanini.

Tänä vuonna kehoni on yritellyt herätellä minua ja muistutellut olemassaolostaan voimakkaasti. Minua särkenyt sieltä sun täältä jo pidempään ja loputa vasemmasta nilkastani repesi nivelsiteet, mutta jatkoin vaan. Väistin itseni äärelle pysähtymistä, sitä rajattoman tärkeää itseni kanssa hiljaa olemista. Pidin itseni liikkeessä ja kun olin yksin katselin paljon netflixiä. Olin kaikesta tästä “itse sabotaasista” täysin tietoinen. Ymmärsin, että kohta minun täytyy tehdä muutos, päästää jostain irti, mutta en vain löytänyt itsestäni selkeyttä, enkä voimaa lopettaa itseni väistämistä.

Sitten aloin törmäämään kanavoija Susan Hedman nimeen. En itse ollut koskaan tavannut häntä, mutta jotkut ystäväni olivat käyneet hänen vastaanotollaan. Nyt hänen nimensä vaikutti pomppaavan eteeni sieltä sun täältä ja viimeinen tikki oli, kun päässäni alkoi soida pätkä Bob Marleyn kappaleesta – Turn Your Lights Down Low, jossa kuulin päässäni sanottavan “I got a message to you girl” ja perään tuli Susan Hedmanin nimi. Viesti meni perille ja varasin ajan hänelle.

Se oli tärkeä kohtaaminen monella tavalla ja tasolla. Sain paljon tukea, vahvistusta ja kirkasta rehellistä peilausta. Hän avasi ja puhui minulle kauniisti kehossani olemisen vaikeudestani ja esimerkiksi siitä, miten väistän kokemuksellista olemista kehossani hallinnan tarpeeni takia ja näin olen suhteessa muihin pääni kautta. Hän näki miten voimakkaasti keskityn muihin ihmisiin ja heidän tarpeisiinsa ja näin tehdessäni jätän itseni ja tarpeeni huomiotta, energiani hajoaa, enkä enää saa kiinni mistään. Hän sanoi, että on tärkeää, että tunnen kehoni ja hengitykseni ollessani ja kommunikoidessani muiden kanssa. Sain kohtaamisestamme paljon ja erityisen tärkeää oli, että sain tarvittavan sysäyksen ja motivaation palata takaisin linjaan itseni, voimani ja kehoni kanssa. Päätin lopettaa itseni väistämisen.

Seuraavan iltana töissä kävin läpi mielenkiintoisen kokemuksen. Olen vuosia sitten kärsinyt paniikki häiriöstä ja saanut joskus kohtauksia näyttämölläkin, joka on järisyttävän kamalaa. Olin siis näyttämöllä ja ensimmäinen puoliaika oli käynnissä, kun huomasin, että minun oli vaikea keskittyä. Sisälläni alkoi yllättäin tuntua vanhoja tuttuja inhottavia ahdistuksen läikähdyksiä. Aloin pelkäämään, että unohtaisin repliikkini ja menin hetkessä kaikenlaisiin kamaliin kauhu fantasioihin siitä, että ne kamalat kohtaukset palaavat elämääni, enkä pysty enää tekemään työtäni jne. ja lopulta en enää oikein tuntenut jalkojani tai kehoani. Mietin kuumeisesti mitä tehdä ja samassa ääni päässäni sanoi hengitä, hengitä, hengitä, joten seurasin tätä ohjetta. Vein kaiken huomioni hengitykseeni ja keskityin hengittämään mahdollisimman syvään. Kohta aloin rauhoittumaan ja huomasin mielenkiintoisen ilmiön. Tuntui kuin kehoni olisi alkanut kuuntelemaan ja näkemään mieleni sijaan. Ajan käsite muuttui ja aloin kuulla eri tavalla, paljon laajemmin ja kokonaisvaltaisemmin ja kaikki paniikki ja epävarmuus katosi. Olin täysin läsnä ja aloin puhumaan repliikkejäni uudella rytmillä, sekä nauttimaan valtavasti olostani. Vaikka huomioni oli kokonaan keskittynyt syvään hengittämiseen, olin silti täysin mukana tilanteessa. Siirryin hengityksen avulla takaisin kehooni ja kokemuksellisen havainnoinnin tilaan.

Kävellessäni kotiin iltamyöhällä olin jonkinlaisessa syvässä läsnäolon tilassa. Ei ollut kiire minnekkään ja oma keho tuntui turvalliselta ja hunajaisen hyvältä paikalta olla. Annoin itseni viipyillä, olla hidas ja nautiskelin lämpimästä kesäillasta. Tämä oli tärkeä ja opettavainen kokemus. Se miten hengitys on yhtäkuin olla hengissä, olla olemassa ja miten hengitys maadoittaa ja sen kautta aukeaa yhteys kehoon sekä oman hengen voimaan ja viisauteen. Hengitys tuo meidät aina läsnäolevaan hetkeen.

Miten riemastuttavaa onkaan oppia ja laajentaa käsitystä itsestä ja olemassaolosta. Erityisesti  ymmärsin miten paljon enemmän voin hengittää, eli miten paljon enemmän, laajemmin ja syvemmin voin olla olemassa. Ymmärrän miksi tämä oppiläksy vaati tälläisen haastavan tilanteen, koska ilman sitä en olisi saanut niin konkreettista havaintoa.

Viime aikoina olen keskittynyt pääasiassa hengittämään ja olo on alkanut rauhoittua. Kuulen ja näen selkeämmin. Tiedän nyt mistä minun on aika päästää irti, enkä tahdo tai aio enää vastustaa muutosta. Elämään on astunut uudenlainen voiman ja itsevarmuuden tunne. Miten paljon me kontroloimmekaan itseämme ja elämän virtaa hengittämättömyydellä. Jarrutamme sillä itsemme äärelle astumista, itsemme tuntemista ja oman totuuden kohtaamista. Mutta mitä myrskyisämpää elämä, sitä syvempää hengitystä se vaatii, sen opin nyt. Kun pelottaa ja on epäselvä tai hämmentynyt olo, hengitä. Kun et tiedä, hengitä. Muistan mitä jooga opettajani Inderjit sanoi joskus, miten hengittämällä alas vatsaan me balansoimme ja aktivoimme juurichakran ja näin jalkamme pysyvät vahvasti maassa ja tunnemme olomme turvalliseksi. Hengitys on kaiken alku ja juuri ja se tuo meidät tasapainoon.

❤️:lla Amira

Posted In:

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s