Vallankumous

104341893_1161224310889900_1590062804255363489_n

12.6.2020 aamulla selaillessani facebookia törmäsin valkoisen tuttavani seinällä olevaan keskusteluun, jota kävi noin kymmenen muuta valkoihoista ihmistä. He päivittelivät tuohtuneena asiaa, jonka itse koin helpottavana ja tätä tasa-arvoisuuden prosessia tukevana ja kunnioittavana. Päätin tuoda näkökantani ilmi ja rupesin kirjoittamaan mielipidettäni. Seuraavassa hetkessä aloin kuitenkin tuntemaan pelkoa siitä, jos joku alkaisi väittelemään kanssani. Osoittaisi vähättelyä kokemuksiani ja ajatuksiani kohtaan, joka on nyt tässä hetkessä minulle liikaa. Jos menisin sumuun ja aivoni eivät toimisi kunnolla. Tuntuu kuin olisin haavanlehti. Kaikki voimani menevät niiden tunteiden ja kokemusten prosessointiin, jotka ovat nousseet pintaan sen jälkeen, kun George Floyd tapettiin ja tämä keskustelu eriarvoisuudesta alkoi maailmanlaajuisesti. Ainoa mitä pystyin tekemään oli se, että poistin tämän ihmisen facebook -kavereistani. En uskaltanut edes laittaa hänelle yksityisviestiä, vaikka olisin todella halunnut. Olin hämmentynyt käyttäytymisestäni, joka oli mielestäni epäreilua. Reilua olisi ollut kertoa toiselle se mitä tunsin ja käydä rakentava keskustelu. Ei vain lähteä napin painalluksella sanomatta mitään. Tapoihini on aina kuulunut olla avoin, suora ja rehellinen. Nyt en ole oma itseni. Viime aikoina olen ollut lähinnä lamaantunut.

Näen paljon keskustelua sosiaalisessa mediassa, joka hämmentää ja satuttaa. Näen valkoisten tuttavieni, joiden en olisi ikinä uskonut käyttäytyvän rasistisesti, käyttäytyvän rasistisesti tai vähintäänkin ignorantisti ja huomaamattaan loukkaavasti. Olen ollut hyvin erikoisessa sisäisessä ristitulessa. Haluaisin reagoida ja vastata, mutta samalla en tahdo asettaa itseäni enempää alttiiksi, kuin olen. Tämä keskustelu on jo kirjaimellisesti ihollani. Itsekseni olen miettinyt ja toivonut, että ne joilla ei ole tässä ajassa halua, uskallusta tai kapasiteettia toimia antirasistisesti, voi kunpa he olisivat mieluummin hiljaa. Kuvittelisivat miltä tuntuisi jos itseä kohdeltaisiin samalla tavalla kuin mustia ja ruskeita. Olisiko se ok? Kuuntelisivat, ottaisivat selvää ja katsoisivat mihin tämä kaikki johtaa. Antaisivat tilaa. Sen sijaan, että tuodaan fokukseen asioita, jotka eivät tue muutosta tasa-arvoiseen maailmaan. Sallisivat tämän kauan odotetun, tarpeellisen ja toivotun hyökyaallon tehdä puhdistavaa tehtävänsä. Mutta tottakai jokainen toimii oman kokemuksensa ja tarpeensa kontekstista. Kaiken on nyt noustava pintaan, jotta pysyvä muutos voi tapahtua.

Mietin miten valkoiset ihmiset voivat väitellä ja vähätellä keskenään asiaa, joka kohdistuu suoraan mustan ja ruskean ihmisen alistetun aseman muutosprosessiin? Alistuksen jota on tapahtunut satoja vuosia. Miksi lyödään kapuloita rattaisiin asiassa, vastustetaan jotain joka ei satuta itseä suoranaisesti? Tai sitten se satuttaa. En tiedä, koska en elä valkoisessa etuoikeutetussa kehossa, enkä en ole rohjennut käydä näitä keskusteluja, muiden kuin läheisten ja turvalliseksi koettujen ihmisten kanssa. Tuntuu että monet eivät usko, että suomi on rasistinen. Selitellään, väheksytään ja ollaan tuohtuneita tästä eriarvoisuuden keskustelusta ja sen tuomasta muutoksesta, epämukavuudesta ja läpinäkyvyydestä.

Kävin viikko sitten keskustelun yhden lähimmän rakkaan sydänystäväni kanssa joka oletti, että olen kokenut rasismia joskus kauan sitten lapsuudessani. Hänellä ei ollut harmainta aavistusta siitä millaista on elää tänä päivänä suomessa erivärisenä valtaväestöstä, vaikka hänen paras ystävänsä on ruskea. Ei auttanut vaikka hän kävi katsomassa teoksen Noble Savage – jossa käsittelimme rakenteellista rasismia suoraan. Hän ei tunnistanut valkoista etuoikeuttaan, eikä minuun kohdistuvaa rakenteellista rasismia. Nyttemmin olen huomannut tämän monissa käymissäni keskusteluissa. Valkoiset ystäväni tai sukulaiseni eivät tiedä. He eivät ole kiinnittäneet huomiota asiaan eivätkä ole kysyneet kokemuksestani liittyen rasismiin. Me emme ole koskaan käyneet tätä keskustelua. Hämmentävää, eikö?

Reilu viikko sitten sain kokea jotain uutta. Valkoinen ystäväni kirjoitti antirasistisen kirjoituksen sosiaalisessa mediassa ja hänen sanansa saivat minussa aikaan valtavan tunnemyrskyn. Itkin pystymättä lopettamaan. Jotain mikä oli ollut alas painettuna vuosikausia nousi pintaan. Ymmärsin hämmästyksekseni ja myös kauhukseni, miten tämä oli ensimmäinen kerta, ensimmäinen kokemukseni, jossa valkoinen ystäväni huomioi ja todistaa sen miten eriarvoisessa tilanteessa elän suhteessa häneen. Soitin hänelle, kiitin ja annoin kyynelteni tulla kuulluksi. Kun hän sanoi “Amira mä tajuan nyt, että me ollaan eri veneessä ja mä olen tosi pahoillani siitä. Mä itken sun kanssa!” Huutoni vain yltyi. Se oli helpotuksen huutoa. Helpotusta siitä, että joku näkee ja todistaa, eikä paina alas ja mene ohi. Että se arvottomuuden kokemus ja kipu jota olen kokenut ja koen tulee nähdyksi, todistetuksi ja näin ollen myös todeksi. Me tarvitsemme rakastavan todistajan tunteillemme, jotta voimme tulla näkyväksi.

Se että ihmiset osoittavat mieltään mielenosoituksissa ympäri maailmaa on ollut voimauttavaa, tukevaa ja riemastuttavaa. Samalla tämä asia, jota me nyt käsittelemme ihmiskuntana maailmanlaajuisesti on ollut hyvin haastavaa, sillä kaiken tämän rakkauden myötä kehostani vapautuu käsiteltäväksi haastavia tunteita, joita olen painanut alas vuosikaudet. Vihaa, arvottomuutta, pettymystä, yksinäisyyttä, surua ja pelkoa. Kaikkea sitä, mitä en ole halunnut nähdä tai uskaltanut myöntää itselleni ja tiedostaa. Tunteita, joille ei ole ollut tilaa. Olen ollut lukemattoman monta kertaa tilanteessa, jossa ystäväni ovat kritisoineet minussa nousevaa vihaisuutta liittyen siihen miten minua kohdellaan. Minua pyydetään toistuvasti (kolme kertaa viime viikolla) ymmärtämään minuun kohdistuvaa valkoisten ihmisten viatonta ja ignoranttia toiseuttavaa käyttäytymistä. Nyt johtuen siitä tuesta, jota olen saanut, olen uskaltanut reagoida häpeämättä. Olen rohjennut huutaa ystävilleni “puolusta minua!”, “ymmärrä minua!”. Olen sanonut “miksi puolustat tuota käyttäytymistä, etkä minua joka olen ystäväsi?”.

Olen ymmärtänyt tökeröä, sopimatonta, tiedostamatonta ja lapsellista käyttäytymistä koko elämäni. Minulla ei ole ollut vaihtoehtoa, sillä muuten olisin tullut hulluksi. Kyllä minä älykkäänä ihmisenä ymmärrän mistä sellainen käyttäytyminen johtuu, mutta minullakin on rajani. Jos kukaan ei reagoi sivistyneeseen keskusteluun, jos mikään ei muutu, ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin pienentää itsensä, poistua kehostaan, kadota näkyvistä, tai huutaa niin että joku kuulee. En halua, että tämä maailma jatkuu enää sellaisena kuin se on ollut. Aika on täysi.

Tällä hetkellä koen, etten ole enää yksin tämän kokemukseni kanssa ja keskustelu on alkanut ryminällä. Mutta samalla se on tehnyt eriarvoisuuden kokemuksestani todempaa ja näkyvämpää kuin koskaan. Olen rajatoman kiitollinen tästä prosessista, jossa me kaikki nyt olemme yhdessä. Tämä on meidän kaikkien korkeammaksi parhaaksi ja luotan että hyvä tästä tulee. Nyt minun täytyy vaan uskaltaa istua näiden tunteiden kanssa, jotka ovat jääneet tuntematta ja huomiotta ja viedä huomio sydämeeni, joka on suurin voimavarani. Unelmoin todellisuudesta, jossa ruskeaan kehooni ei enää kohdistu tiettyjä oletuksia, enkä koe eriarvoisuutta ihonvärini perusteella.

❤️:lla Amira

Posted In:

14 Comments

  1. Hei Amira, kiitos tästä tekstistä, se on todella meidän sivusta seuraajien tehtävä korjata vääryydet!

    Muistan tavanneeni sinut yläasteikäisenä Lauttasaaressa, jäit mieleeni häkellyttävän ystävällisenä hahmona – vähänpä tiesin mitä upean hymysi taakse kätkeytyi. Oma ruskea tyttäreni on nyt 14v ja ehkäpä hänellä on helpompaa kun koulutit niin monet teiniyhteisössämme ymmärtämään, että olemme kaikki samanvärisiä sisäpuolelta.

    Like

  2. Kiitos tästä kirjoituksestasi, joka sai minut ymmärtämään paremmin sitä maailmaa, jossa elät. Lupaan olla parempi ja puuttua herkemmin vääryyksiin, jotka jäävät helposti huomaamatta. Kaikkea hyvää sinulle ja vahvalle sydämellesi.

    Like

  3. Uskomattoman sydämellinen, analyyttinen ja älykäs kirjoitus siitä sisäisestä jota tämä epätasa-arvoisuus aiheuttaa. Kiitos paljon! Voimia sinulle ja kaikille jotka tekevät muutosta. ❤ Ja lisää etuoikeutettuja alistettujen rinnalle, tueksi, katkomaan vääriä ymmärryksiä, ja vääryyksiä.

    Like

  4. Kiitos tästä kirjoituksesta. Kiitos, että uskallat kertoa, miltä sinusta tuntuu ja on tuntunut.

    Like

  5. Hei, ja voimia. Helppo ymmärtää että menee tunteisiin. Meidän asiasta vaikenevien puolesta haluaisin sanoa kuitenkin pari sanaa. Maailmassa on paljon murheita ja ihonväriin liittyvä syrjintä on yksi niistä. Toinen on vaikkapa satojen miljoonien musliminaisten järjestelmällinen syrjintä, jota heidän uskontonsa ja kultturinsa harjoittaa. Jostain syystä meidän kaikkien pitäisi kuitenkin jaksaa olla kiinnostuneita BLM-liikkeestä ja valkoisten harjoittamasta syrjinnöstä, mutta jos puhumme esim. muslimityttöjen oikeudesta yksilönvapauteen, olemmekin yllättäen islamofoobikkoja rasisteja? Siksi monet hyvesignaloivat BLM-asiaa mutta vaikenevat islamin vaikutuksesta tasa-arvoon ja jättävät musliminaiset elämään nyrkin ja hellan välissä.
    Suomen rasismin vastainen työ saa USA:n mellakoista enemmän haittaa kuin vetoapua. Parasta Suomessa on juuri se että täällä pysyy yhteiskuntarauha. Valitettavasti BLM assosioituu tällä hetkellä mellakoihin ja herättää spontaania vastenmielisyyttä vaikka taistalla oli hyvä asia.
    Itse vastustan rasismia mutta en myöskään usko monikulttuurisuuteen. Uskon yhteiskuntaan jossa me suomalaiset jaamme melko homogeenisen länsimaiseen valistukseen perustuvan sekulaarin arvopohjan ja kulttuurin, koska se vain näyttää toimivan. Sillä minkä väristen suomalaisten kanssa rakennan tätä suomalaista yhteiskuntaa on melko samantekevää. En ole koskaan valinnut kaverejani ulkonäön perusteella.
    Sydämestäni toivon että sinäkin saat elää täällä suomalaisena taviksena muiden suomalaisten joukossa.

    Like

  6. Hyvä Amira Khalifa, Luin artikkelisi, jonka Kirs Huotari oli jakanut nähtäväksemme. Tämä ihmisten luokitteleminen ja arvottaminen ulkonäön lähyökulttuurin tai uskonnon perusteella on todella suuri häpeä. Luokkayhteiskunta ei ole mihinkään hävinnyt tästä maasta, vaikka sen pahimmat ilmentymät ovat jo jääneet yli sadan vuoden taakse. Sitä mukaa kun ihmisten koulutustaso nousee, ei sivistys välttämättä ole seurannut mukana. Ne asiat mitä pitää muistaa toisten ihmisten kohtelemisesta, olen oppinut lapsuudenkodissani äidiltäni, joka ei koskaan pystynyt käymään koulua enempää kuin kaksi ensimmäistä luokkaa. Ne asiat opin siinä aineellisesti köyhässä arkielämässä ja opin paaduttamaan oman kuoreni, koska kuuluin siihen halveksittuun kansalaissodan puoleen, asuinympäristöni oli lähinnä köyhimpien ihmisten slummi, jossa oli häoeällistä asuakin. Mutta sitä ykseyden tunnetta, mikä siellä yhteisössä eli, sitä toisten huolista välittämistä eei tulla koskaan saavuttamaan “lakisääteisellä” sosiaalisuudellamme. Minä vihaan erottelua mustat><valkoiset, mieluiten puhun ihmisistä, en edes miehistä tai naisita. Se Floyd'in kuolema oli pahinta, mitä voin kuvitella. On hienoa, että ihmiset järjestivät mielenosoituksia, ja senkin vielä ymmärrän, että ihmiset tuntevat suoranaista raivoa sen tapahtuman takia. Valitettavasti joidenkin ihmisten käyttäytyminen vaikuttaa siltä, että he ovat tulleet kadulle riehumaan ja terrorisoimaan ja siten käytöksellään vesittävät todella tärkeän asian ja saavat rauhallisemmat ihmiset kääntymään kielteisiksi noita mielenosoituksia kohtaan. Omat menettelytapani ovat olleet toiset. Kirjoitin maahanmuuttoasioiden epäkohdista edelliselle hallitukselle, mutta eivät vanhan mummelin kirjalliset kannanotot herättäneet mitään. vastakaikua. Valituista viidestä hallituksen ministeristä vain yksi vastasi sähköpostiini poliittisella jargonilla, jolle en pane mitään arvoa. Suomen historiaan katsominen voi auttaa ymmärtämään suomalaisia luonteenpiirteitä yleisellä tasolla, se on jonkin verran auttanut niitä maahanmuuttajia, joille olen suomea opettanut. Toivon sinulle kaikkea parempaa ja enemmän ja jaksamista kanssaihmisten kanssa.

    Like

  7. Erittäin hyvä ja kuvaava kirjoitus siitä mitä on olla toisenlainen ja silti niin samanlainen, hyväksytty, mutta ei ihan. Olen samaa mieltä, että parhaimmillaan ihmiset kohtaavat tunnetasolla, yhteisessä ymmärryksessä tilanteesta ja tunteista. Me tarvitsemme todistajan, mutta vielä paremmin aidon vastavuoroisen ymmärryksen tunteillemme, jotta voimme tulla näkyväksi. Lapset saavat parhaimillaan tämän vanhemmiltaan, mutta osa saa enemmän ja osa todella vähän, tämä erilaisuuden ja yksilöllisyyden hyväksyminen itsessä avaa näkemystä kaikille muillekin ihmisille. Jos ei itse ole näkyvä, ei myöskään voi nähdä, mutta siihen voi oppia. Olkaamme kaikki näkyviä juuri sellaisina ihmsinä kuin oikeasti olemme, ei vain “yleisversiona” . Rohkeutta muutokseen!

    Like

  8. Hyvä ja kuvaava kirjoitus. Nuoremmissa suomalaisissa sukupolvessa on toivoa, että oppivat jopa ymmärtämään, että erilaisuus on myös samanlaisuutta, mutta kaipaa juuri tuota oppimista, että itse kukin tulemme vastavuoroisesti nähdyksi tunnetasolla. Todistaminen voi viitata myös sivusta katsomiseen, erilaisuuden korostamiseen, mutta oletan kirjoittajan tällä viitanneen siihen, että tunteen kokeminen itse samantasoisesti kuin se olisi tapahtunut itselle on “todistamista”. Henkilö on sekä läsnä omassa ja toisen tunnekokemuksessa mutta ilman, että kokee tilanteen itselleen uhkaavaksi. Ei ole mitenkään helppoa aikuisellakaan ja riippuu paljon elämänkokemuksen opeista, pystyykö tähän. Vaatii todellakin rohkeutta muutokseen, mutta olen itse kokenut sen, että se on mahdollista, harvinaista, mutta mahdollista.

    Like

  9. Kiitos Amira! Kiitos että uskalsit puhua asiasta ääneen ja kirjoittaa näinkin paljastavan kirjoituksen. Asun New Yorkissa ja täällä asia on tapetilla (taas). Olen naimisissa mustan kanssa ja kuullut monia tarinoita hänen arjesta, samankaltaista kuin sinun. Tämä momentti on nyt käynnissä ja kiitos sinunlaistesi ihmisten, tieto leviää. Pidä yhteyttä jos haluat. Kaikkea hyvää sinulle. Niina

    Like

  10. Amira, kiitos tästä. Tämä kevät on ollut todella silmiä avaava ja tarpeellinen valkoisen suomalaisen henkisessä kasvussa, vaikka en enää asukkaan Suomessa. Täällä Amsterdamissa keskustelu on vähintään yhtä kiivasta ja tärkeää. Vaikka olen aina vastustanut rasismia, olen nyt ensimmäistä kertaa elämässäni alkanut todella tiedostaa globaalin etuoikeuteni (”On lottovoitto syntyä Suomeen”) lisäksi valkoisen etuoikeuteni, piilotetun rasismin, kätketyn eriarvoisuuden ja pienet nyanssit, joihin pitää puuttua ja joita ei enää koskaan saa olla huomaamatta. Luulin hyvin naiivisti, että tilanne on parempi. En ymmärtänyt, miten paljon rasismia ja valkoista etuoikeutta arkisiin tilanteisiin kätkeytyy. Se hävettää.
    Olen luvannut itselleni, etten enää koskaan ole hiljaa, vaan huomautan eriarvoisuudesta, vääryydestä, rasismista joka kerran, kun näen sitä, kuinka piilotettua tahansa. Tuntuu järkyttävältä, että paljon asioita on mennyt huomaamatta ohi. Mutta kuinka monta tilannetta olen nyt nähnyt uusin silmin! Voin vain kuvitella, miten väsynyt ja turhautunut heidän olonsa on, jotka ovat joutuneet sietämään rasismia ja valkoista etuoikeutta koko elämänsä. Olen ollut väsynyt, turhautunut ja vihainen, kun olen seurannut mainitsemaasi joidenkin valkoisten suomalaisten ja hollantilaisten käymää keskustelua aiheesta. Mutta lupaan, etten ole hiljaa, vaan kommentoin. Puutun ja puolustan. Töissä nostan käteni ja huomautan, kun palaveripöydässä on vain valkoisia päättämässä asioista. Yritän olla heidän äänensä, joita pöydässä ei näy. Yritän huolehtia omalta osaltani, että pöydässä on jatkossa kaiken värisiä ihmisiä päättämässä asioista. Maailman on aika muuttua. Me jokainen valkoinen voimme siihen vaikuttaa. Voimia Amira, ja kaikkea hyvää!

    Like

  11. Meillä valkoihoisilla on kyllä todella isot oppirahat tulossa maksuun. Meidän on tästä ajasta liian helppoa nyökytellä päätä, että teitä on kohdeltu väärin. (Ei edes pitäisi olla mitään meitä ja teitä.) Tarvitaan isoja muutoksia, uusia rakenteita, kuuntelemista ihmisenä olemista toisille ihmisille.
    Mahtava kirjoitus, Amira. Ja voimia ❤

    Like

  12. Mitä ihmettä Viltsu? Toi on just tollasta whataboutismia, että entä nämä muut maailman ongelmat! Nyt puhutaan mustien oikeuksista ja rasismista! Jos oikeasti toivot Amiralle tai muille rodullistutetuille hyvää, teet asialle jotain ja “jaksat kiinnostua asiasta”. Meidän olisi pitänyt jaksaa kiinnostua tästä asiasta jos kauan aikaa sitten ja tehdä jotain! Ei mustiakaan varmaan ihan hirveästi jaksais kiinnostaa syrjityksi ja tapetuksi tuleminen, mutta sitä tapahtuu joka päivä! Nyt kaikki sellaiset jotka väittävät, että eivät ole rasisteja, näyttäkää se ja toimikaa.

    Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s