Someloma

Kesäkuun loppupuolella kiinnitin huomioni kaverini instagram -postaukseen, jossa hän ilmoitti jäävänsä Heinäkuuksi sometauolle. Innostuin ajatuksesta heti, mutta samalla myös vähän kauhistuin. En ole koskaan pitänyt pitempää taukoa sosiaalisesta mediasta ollessani kotona Helsingissä. Lomalla olen kyllä ollut pitkiäkin aikoja pois somesta ja vaikutus on ollut aina rauhoittava. Vietän omasta mielestäni turhan paljon aikaa sosiaalisessa mediassa. Sen kautta kulkee tieto tanssiharrastukseeni liittyviin tapahtumiin ja kontakteihin. Mainostan siellä blogini kirjoituksia. Instagramissa seuraan itseäni kiinnostavia asioita ja henkilöitä. Selailen usein sisustussuunnitteluun liittyviä sivuja ja joskus myös shoppailen. Sosiaalisen median kautta tiedän suunnilleen mitä laajemmalle ystäväpiirilleni kautta maailman kuuluu, siis heille joiden kanssa en näe viikottain tai kuukausittain. Pidän sosiaalisesta mediasta. Se toimii minulle inspiraation lähteenä, tekee maailman jollain tavalla käsin kosketeltavaksi ja tuo sen mikä on kaukana, vähän lähemmäksi.

Nähtyäni ystäväni postauksen somelomasta, aloin miettiä millaista olisi pitää totaalinen tauko tästä maailmasta, joka on nykyään yllättävänkin iso osa arkeani. Yleensä avaan puhelimen aamupalalla sen jälkeen, kun olen käynyt pesulla ja meditoinut. Pidän tärkeänä sitä, että ensimmäinen asia, joka vaikuttaa minuun herättyäni, on oma sisäinen maailmani. Ei mikään itseni ulkopuolella oleva asia, paitsi nyt tietysti kumppanini. En myöskään selaile puhelintani illalla sängyssä ennen nukkumaan menoa. Puhelimeni nukkuu yksin toisessa huoneessa lentotilassa. En ole pitänyt kirjaa siitä, kuinka usein olen päivän aikana käynyt somessa, mutta kertoja tulee useita. Yleensä kun pysähdyn, odotan tai istun yksikseni, mutta myös tehdessäni asioita.Välillä, hämmentävää kyllä myös katsoessani sarjoja. Hakeudun puhelimeeni yllättävän usein. Vaikkakin olen jo pitkään ollut tietoinen siitä, miten hyödyllisintä minulle olisi se, että olisin ennemminkin yhteydessä itseeni, enkä puhelimeeni kun minulla on esimerkiksi tauko jostain tai kun pysähdyn.

117321027_2745853309006831_6435682721276616209_n
Mökillä, kuvan otti Jussu.

Tämä kesä on ollut stressaavaa aikaa, varsinkin liittyen tähän maailmanlaajuiseen ihonväriin liittyvään eriarvoisuus keskusteluun. Olen jakanut aiheesta paljon ja tämä liike on ollut vahvasti näkyvissä sosiaalisessa mediassa. Kesäkuun lopussa alkoi tuntua siltä, että tarvitsisin lomaa koko keskustelusta. Päätin puhua tauosta kumppanilleni, sillä olisi varmasti helpompaa pitää someloma, jos hän lähtisi mukaan. Puhuimme asiasta ja hän innostui. Hänkään ei ollut pitänyt taukoa aikaisemmin. Pohdimme kuinka pitkän pitäisimme, kuukausi ja kaksi? Päätimme että kuukaudesta on hyvä aloittaa. Poikkeuksena se, että saisin käydä somessa silloin, kun jaan blogini kirjoituksia.

Tauon ensimmäisenä päivänä istuin aamupalalle yksin kotonani. Normaalisti avaan koneen ja tavallaan syön aamupalan Facebookin ja Instagramin kanssa yhdessä. Nyt istua nökötin siinä ilman mitään. Olo oli outo ja samalla huvittunut. “Siis mitä minun nyt pitäisi tehdä, enhän voi vain istua tässä..?” Tarkkailin reaktioitani ja hämmennystäni. Tuntui todella erikoiselta istua aamukahvilla ilman mitään – ilman, että huomioni oli kiinnittynyt johonkin. Mietin Kumppaniani, joka on tottunut lukemaan Hesaria usein aamiaisella. Olikohan hänellä helpompi olla, kun hänen rutiininsa eivät muuttuneet kovinkaan paljon? Olimme sopineet, että lehtiä saa tietysti lukea. Minä en lue lehtiä, enkä kuuntele radiota. Kotonani ei myöskään soi musiikki kaiken taustalla. Joten istuin vain siinä itseni ja kahvini kanssa hiljaisuudessa. Olo oli vähän epämukava. Ajattelin sen johtuvan puhtaasti tottumuksen muuttamisesta. Seuraavana päivänä sama tilanne oli jo vähän helpompi ja muutaman päivän kuluttua hetkittäin jopa nautinnollinen. Mikäs tässä on olla möllöttäessä.

Kaiken kaikkiaan muutos tuntui yllättävän isolta. Paljon suuremmalta kuin olin kuvitellut. Oloni oli selvästi erilainen. Ensimmäisen viikon ajan käteni nappasi automaationa puhelimeni useita kertoja päivässä alkaen avaamaan sitä. Kumppani sanoi, että hänen piti poistaa Instagram- ja facebook- apit puhelimestaan, sillä hänen aivonsa veivät hänet avaamaan appeja automaationa, ilman tietoista valintaa. Itse kerkesin yhtä kertaa lukuun ottamatta aina laittamaan puhelimen alas ennen kuin avasin apin.

Joka tapauksessa oli hämmentävää nähdä miten voimakkasti aivoni ohjasivat minut totutun toiminnan pariin, vaikka olin tehnyt tietoisen ja selkeän päätöksen olla tekemättä sitä. Nyt huomasin miten aivoni laittoivat haluamattani ajatukseni poukkoilemaan  määrittelemättömästi paikasta toiseen. Mieli halusi jotain ja ei mitään. Päässä tuntui sekavalta ja rauhattomalta. Saatoin olla täysin keskittynyt lukemaan kirjaa, katsomaan elokuvaa tai kirjoittamaan jotain tekstiä, kun yhtäkkiä ilman varoitusta tunsin tarpeen keskeyttää tilanteen ja halun hakeutua puhelimeeni ilman mitään todellista syytä tai tarvetta. Mielenkiintoista eikö?

Vähitellen nämä tilanteita ja keskittymistä hajoittavat rutiininomaiset keskeytykset, toiminnot ja ajatukset kohti puhelinta jäivät pois ja päässäni alkoi tuntui rauhallisemmalta. Aloin laskeutua ja rauhoittua itseni äärelle. Tunsin helpotusta. Koin olevani ehdottomasti maadoittuneempi ja keskittyneempi. Aloin ymmärtää miten valtavasti puhelimessa edestakaisin käyminen sirpaloi olemista ja miten voimakkaasti se ohjelmoi aivoja tietynlaiseen hermostuneisuutta ja keskittymättömyyttä lisäävään liikkeeseen, joka vie huomion pois omasta keskuksesta ja läsnä olevasta hetkestä. Kiitos kuitenkin aivojen plastisuudesta ja niiden uudelleen ohjautumiskyvystä. Meni vain muutama viikko ja aivoni alkoivat oppia uudenlaista olemisen tapaa. Vähän ikävöin joidenkin seuraamieni ihmisten ja ystävien Instagram tarinoita, mutta rauha joka oli laskeutunut päähäni, oli ehdottomasti tervetulleempi.

Huomasimme kumppanini kanssa, miten paljon meilläkin on ollut rutiininomaisia hetkiä, joissa katoamme äänettömästi sovittuihin omiin somehetkiimme, pois toistemme ulottuvilta. Nyt kun emme tehneet sitä, vaan pysyimme auki toisillemme, yhteytemme syveni, niin itseemme kuin toisiimmekin. Saimme yllättäen aikaan ihania keskusteluja. Elämä näytti meille monia kauniita hetkiä, jotka olisimme ohittaneet, jos olisimme vajonneet tuttuihin turvallisiin puhelin rutiineihimme. Esimerkiksi yhtenä päivä mökillä ollessamme istuimme aamiaisen jälkeen pöydän ääressä. Olin tietoinen siitä miten tässä hetkessä menisimme molemmat normaalisti puhelimiimme. Aloin tuntea jonkinlaista tylsyyden tunnetta, ihan kuin jotain pitäisi tapahtua, jotta olisin tyytyväinen. Tekemättä mitään keskityin vain havaitsemaan kokemustani. Katselin ikkunasta ulos ja samassa huomasin ison ketun pellolla loikkimassa. Menimme katsomaan sitä ja saimme aivan mahtavan luontoesityksen, joka toi valtavasti iloa. Mietin, että tämäkin olisi jäänyt näkemättä, jos olisimme olleet puhelimissamme.

Yhtenä päivänä olin Helsingin keskustassa ja minulla oli luppoaikaa noin tunti, kunnes minun piti olla seuraavassa paikassa. Päätin mennä Iso Roobertinkadun Reloveen teelle. Aurinko paistoi ja istuuduin kahvilan terassille. Tulin heti tietoiseksi siitä miten normaalisti tällaisessa hetkessä, jossa olin yksin kahvilassa, uppoutuisin turvallisesti puhelimeeni. Katselin ympärilleni ja kaikki ihmiset, jotka olivat yksin kahvilan terassilla tekivät juuri niin. Oloni oli erikoinen ja ehkä jopa hiukan haavoittuvainen. Istuin ja katselin kadulla käveleviä ihmisiä. Keskityin nauttimaan kauniista kesäpäivästä. Tunnustelin sisäistä kehoani ja yllättäen koin valtavaa onnellisuuden ja hyvän olon tunnetta, joka kumpusi sydän,- ja vatsakeskuksestani. Minulla oli aivan ihana olo ilman mitään syytä. Tuntui siltä, että tämä hyvä olo olin minä. Tunsin kiitollisuutta siitä, että olin päättänyt pitää tämän someloman, joka selvästi loi minulle tilaa olla läsnäolon suloisessa kosketuksessa. Aikaa herkistyä tuntemaan yhteys siihen meissä kaikissa asuvaan rauhan, onnellisuuden ja rakkauden lähteeseen. Tämä hetki näytti minulle paljon. Olen pitkään pohtinut sitä, kuinka paljon pystyn itseasiassa valitsemaan. Mistä toiminnoista, tunteista ja ajatuksista kykenen tai kerkeän olemaan tietoinen ja mitkä tapahtuvat puhtaasta automaatiosta, ohjelmoituneesta tottumuksesta. Puhelimeni pakonomainen selailu oli mennyt niin pitkälle, että sillä ei ollut enää mitään tekemistä tietoisen valinnan kanssa. Se oli puhtaasti aivojen automaattista toistoa. Toimintaa, johon ei sisältynyt selkeää ymmärrystä siitä mitä teen/aiheutan tällä toiminnallani itselleni.

Tarkein asia joka tästä somelomasta jäi käteen oli kokemuksellinen ymmärrys siitä, miten voimakas vaikutus toistuvalla puhelimen selailulla on minuun. Kuinka tämä harmittomalta tuntuva ja arkinen, lähes kaikkien ihmisten tekemä toiminto saattaa aivoni dysfunktionaaliseen tilaan, joka hajoittaa perusolemista, luo stressiä ja vaikeuttaa keskittymistä.

Heinäkuun lopussa pohdin miten tästä eteenpäin? Oli selvää etten enää tahtonut palata vanhaan malliini. Aivoni olivat selvästi koherentimmassa tilassa ja tämä tuntui hyvältä. Toisaalta se että jäisin kokonaan pois sosiaalisesta mediasta ei tuntunut hyvältä ratkaisulta. Mietin olisiko olemassa joku sopiva välimuoto. Nyt kokeilen tällaista. Käyn somessa joka toinen päivä kaksi kertaa. Teen käyntini tietoisesti, eli ei enää hallitsematonta viipyilevää selailua. Sellaista homehduttavaa aivotonta väsyttävää tutkailua ja ajan tappamista, johon sisältyy myös jonkinlaista itsestä pakenemista. Ei sitä enää kiitos. Olen mieluummin yhteydessä itseeni. Rehellisesti sanottuna tunnun paremmalta kuin puhelimeni. Tätä uutta kokeilua on nyt kestänyt Elokuun alusta ja toistaiseksi se tuntuu toimivan hyvin. Some vapaina päivinä en ole kaivannut sinne yhtään ja niinä päivinä, kun olen käynyt somessa sen kaksi kertaa, se on ollut oikein mukavaa. Kun olen tehnyt käyntini tietoisesti ja lyhyesti, aivoni ovat edelleen pysyneet rauhallisessa tilassa. Olo on ehdottomasti harmonisempaa ja tasapainoisempaa. Tottakai, koska nyt vietän myös paljon enemmän aikaa itsessäni. Näin ollen energiani pysyy itselläni, eikä se sinkoile ja hajoa joka paikkaan. Olen kokonaisempi.

Jos kaipaat sisäistä rauhaa ja huomaat, että sinulla on vaikeuksia pysyä läsnäolevassa hetkessä suosittelen lämpimästi kokeilemaan sometaukoa- ja tai taukoa puhelimen selailusta. Dr. Joe Dispenza, joka on muunmuuassa loistava neurotieteen opettaja sanoo jotakuinkin näin: “Mitä hyötyä siitä on, jos haluat syödä terveellisesti ja laitat joka aamu itsellesi täydellisen terveellisen luomuaamiaisen ja sitten syöt loppu päivän roskaruokaa, tai jos tahdot olla rakkaudellinen ihminen ja meditoit joka aamu lähettäen kaikille rauhaa ja rakkautta meditaatiosi ajan, mutta sitten lopun päivää kuitenkin juoruilet ja tuomitset kaikkia oikein urakalla?” Mielestäni oma toimintani on ollut juuri tähän verrattavissa. Olen tehnyt päivittäistä meditaatioharjoitusta jo useamman vuoden ajan. Tarkoituksena, että pääsisin eroon pitkään kärsimästäni kroonisesta stressistä ja rauhattomuudesta. Olen erityisesti kaivannut mielenrauhaa, tasapainoa ja itseluottamusta. Meditaatio tutkitusti rauhoittaa ja tasapainottaa vasemman ja oikean aivopuoliskon toimintaa, sekä vahvistaa etuotsalohkojen toimintaa, joiden tehtävänä on muunmuuassa olla mukana säätelemässä tunnereaktioita ja toiminnan tarpeita suhteessa ympäristön tilanteisiin. Olen auttanut ja hoitanut itseäni tekemällä meditaatio harjoitukseni, mutta sitten loppupäivän olen kuitenkin tehnyt jotain, joka luo aivojen tasolla juuri sitä mistä olen yrittänyt päästä eroon. Me ihmiset olemme ristiriitaisia mitä mielenkiintoisimmilla tavoilla.

Iloista syksyä!

❤️:lla Amira

Posted In:

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s